torstai 20. heinäkuuta 2017

Sitä sun tätä

Monesti kielenpäällä on asioita, joista olisi kiva jotain kirjoittaa. Käytännössä en saa aikaiseksi, tai ehdi. Niin että voisi sitä muistakin elämänkokemuksista jotain kertoa, eikä vain käsitöistä. Koostan tähän nyt muutaman jutun, ihan mitä mieleen tulee.

Viime torstaina olin järjestyksenvalvojana Miljoonarockissa, Vesa Keskisen 50-vuotissynttäreillä. Kolmas kerta järkkärinä ja ekan kerran portilla turvatarkastuksia tekemässä. Hirveesti tuli tuttuja nähtyä ja kopeloitua. Kuvassa lava ennen aloitusta.

Sitten lomalla olen aina silloin tällöin koittanut päivittää jotain markkinoolla.fi-verkkokauppaani. Siellä on myös näitä käsitöitäni myynnissä vaikka miten paljon. Nyt sain myöskin koko varvassukka-varaston päivitettyä myyntiin. Nää lomapäivät menee vain niin lujaa.

Eilen shoppailin tyttäreni kanssa Tamperen Ikeassa. Ostin pientä piristystä, kuten käsityövalon sohvan päälle ja kynttilöitä. Kolme uutta sohvatyynyä on Ylöjärven Tokmannilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti