sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Regia Adventure Color

Minä todella tykkään tästä langasta ja tästä sävystä! Onneksi sitä löytyy vielä monta kerää eri sävyissä. Tällä kertaa halusin tehdä vähän pienemmät sukat, joten näiden koko on 34. Näitä olen neulonut mm. automatkoilla, kun poikkesin eilen Tampereella katsomassa yli 90-vuotiaita tätejäni. Ohessa poikkesin tietenkin Tampereen Lankamaailmassa ja ostin maltillisesti vain viisi lankakerää!

Kotonakin olen syyshommia puuhastellut, eli leikannut pensasaitaa ja poiminut omenoita.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

"Vihapidot"

Juuh, näiden sukkien teko oli mulle todellista vihapitoo! En edes kykene muistamaan kauanko nämä olivat keskeneräisinä! Eka sukka oli tyssännyt kantapäähän ja siitä nyt sitten taistelin ne valmiiksi. En vain tykkää tästä Nalle-langasta! Sukkien koko on 36.

Toisessa kuvassa sen sijaan on herkkuja, jotka Royal Mail kiikutti mulle Englannista! Sain sieltä posteineen halvemmalla kuin Suomesta!

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Vauvapipo nro 22/2018

Tässäpä lankana tuttu Novita Niitty.

Salida ja Seiskaveikka

Meinasin tehdä yksiväriset sukat tästä kirjavasta Salida-langasta, mutta lanka oli niin tummaa ja psykedeelistä, että päätin kirkastaa sitä valkoisella Seiskaveikalla. Sukkien koko on 43-44.

tiistai 4. syyskuuta 2018

Lauri-sukkalanka

Jostain olen joskus tempaissut ostoskärryyni kerällisen Lauri-sukkalankaa, luultavasti Keskiseltä. Kerässä 100 grammaa 3,5 numeron puikoilla neulottavaksi. Jännitti tuntemattoman langan riittävyys. Tein varsiin 20 kerrosta. Lanka riitti siten, että pieni nyssäkkä jäi! Muuten lanka oli aika tönkön oloista neuloa.

Eilen ostin kaupasta uuden sukkalehden. En ole vielä ehtinyt siihen kunnolla perehtyä.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Vanhaa Novitan Seitsemää Veljestä

Tässäpä sukat kokoa 43-44. Vähän meni jännäksi langan riittävyyden kanssa, mutta riittipä se kuitenkin!

LR EasyShip

Tämä on uusi toiminto LR:llä. Voi tehdä säännöllisen kuukausitilauksen niille tuotteille, joita käyttää säännöllisesti. Tilausta voi halutessaan muokata. Se siis tulee ilman toimituskuluja. Tässäpä minun omani!

tiistai 28. elokuuta 2018

Neljäs LR-tilaus saapui!

Sain paketin eilen, mutta olin niin kiireinen, etten ehtinyt päivittää siitä mitään, tai ottaa oikein hyviä kuviakaan.

Tilasin Starbox-tuoksunäyterasian. Kannessa mm. Bruce Willis. Sitten tuli tuttuja, hyväksihavaittuja tuotteita käsisaippuasta hammastahnaan.

Jokapäiväisessä käytössä olevia vitamiinejä myös ja kasvojen puhdustusvaahtoa.

Uutuutena Mastermind-jauhetta kerta-annospusseissa. Jauheen voi nauttia ilman juomistakin, antaa sen vain imeytyä kielenpäältä. Jauhe sisältää kofeiinia ja vitamiinejä ja sen on tarkoitus auttaa jaksamaan ja keskittymään haastavissa tilanteissa. Lähdin heti kokeilemaan!

Tilasin myös minulle uutta suihkutettavaa, hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Tykkään nimittäin sellaisesta. Ja muutaman LR-kuulakärkikynän.

Toinen LR-uutuus on postikuluton kuukausitilaus. Jos käytät säännöllisesti tiettyjä tuotteita, esim. aloe veraa ja vitamiinejä, niin ne toimitetaan sinulle kuukausittain, tai harvemmin, ilman toimituskuluja. Minä tein sopimuksen heti.

johanna.lr-partner.com 

Kimaltavat villasukat

Olikohan tämä nyt minun viimeinen keräni kimaltavaa Novita Tähti-lankaa? Muistelisin niin. Ihan perussukat kokoa 38.

torstai 23. elokuuta 2018

Regia Arne&Carlos

Tässäpä ei niin minun suosikkiväristä lankaa, mutta ajattelin että käytetäänpä pois! Hitaasti edistyi nämä koon 42-43 sukat ohuesta langasta. Tällä kertaa raidat kohdakkain.

lauantai 18. elokuuta 2018

My First Regia

Tässäpä Regian langasta lapaset vauvalle. On siinä ja siinä tuleeko kerästä vielä toiset samanlaiset.

perjantai 17. elokuuta 2018

Flotte Socke Pisa

Kaapista osui käteen hieman tylsännäköinen kerä, mutta sukissa lanka näyttää mielestäni paremmalta. Kerässä oli yksi solmu, joten se sekoitti raitajärjestystä vielä entisestäänkin. Sukkien koko on 42.

Vaasassa

Tällä viikolla olin kokousmatkalla Vaasassa ja kävin ihailemassa Raippaluodon sillan upeita maisemia.

tiistai 14. elokuuta 2018

Langanostolakkoonko?

Joopa joo, posti toi taas tänään ihanuuksia ja noikin oli suurimmaksi osaksi tarjouksia. Mutta alkaa kyllä käydä mielessä että langanostolakko olisi taas paikallaan! Viime talvena olin 8 kk ostamatta.

Alemmassa kuvassa on se mitä mieltä koirani on langoistani, jälleen kerran...

Opal Bicolor

Sukkien koko on 36. Opal-langat on aina nättejä ja kivoja neuloa. Raidat menee miten menee, mut siitä viis!

maanantai 13. elokuuta 2018

Vauvan lapaset

Näissä on värit eripäin kuin edellisissä lapasissa. Näitä on neulottu mm. uimarannalla.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Vauvan lapaset

Kummitytyöni synnytti poikavauvan tällä viikolla. Koska lapsi on jo toinen, niin kysyin että onko tarvetta neuleille. Lapasista on kuulemma eniten pulaa, joten päätin tehdä kahdet. Tässä on ensimmäiset. Ohje löytyi netistä ja se on nopea ja mukava tehdä. Lanka on Schachenmayr Wool 125. Lanka oli myöskin aivan ihanan pehmoista neulottavaa. Tuumasin, että haluan tehdä lisää näitä!

tiistai 7. elokuuta 2018

Regia Pairfect Kids Color

Ostin langan lauantaina Kauhajoelta. Piti päästä heti kokeilemaan. Päätin yrittää isoimpia sukkia, mitä kerästä luvattiin, eli koko 36. Minun mittaamiseni mukaan lanka ei vaan ihan riittänyt, vaan piti neuloa keltaiset merkkilangatkin kärkiin. Muutenkaan sukista ei tullut ihan täysin identtiset kantalapun kohdalla. Muutoin lanka oli hyvää ja miellyttävää neuloa. Seuraavan kerran varmaankin kokeilen tehdä kyseisestä langasta astetta pienemmät sukat.

maanantai 6. elokuuta 2018

Lang Jawohl Magic Degrade

Tämä lankakerä huusi minulle komerosta tällä kertaa! Teinkin näitä koon 41 sukkia monta päivää kolmosen puikoilla. Joka päivä en jaksanut tehdä ollenkaan. Työ matkusti mukana niin kesäteatterissa kuin muuallakin. Teatterissa viereinen pappa kyseli, että mitä minä oikein teen?!? Neuloin tosin vain odotusajat.

Mutta tässäpä nämä nyt on. Raidat meni niinkuin tahtoi.

Seuraava projekti on jo aloitettu. Tuntuu mielenkiintoiselta...

Ajelua meren äärelle

Meille mennyt viikonloppu oli kesän viimeinen yhteinen viikonloppu. Miehelläni alkaa puintikiireet ja itselläni muut kiireet. Niinpä halusimme kruunata kesämme vielä yhdellä pikkureissulla.

Aamulla tuli aika äkkilähtö ja reittisuunnitelmat muuttui, koska mieheni oli unohtanut  insuliinineulat Lapualle. Joimme aamukahvit Alavudella ja söimme puurot Lapualla.

Matka jatkui Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan kautta Kauhajoelle. Kävin hipelöimässä Tapion Lankakaupassa. Ei minulla niin asiaa olisi ollut ja koitin ostaa tarjouslankoja, mut mukava kesämuisto siitäkin tuli.

Matka jatkui Närpiöön, jossa poikkesimme keskustassa ja sitten kasvihuoneravintolassa, Lind's Kök. Paikka ja systeemi oli meille kummallekin uusi. Seisovasta pöydästä sai syödä 19,50 e. Paikka oli melkoisen täynnä. Kehoitin miestäni rohkeasti maistelemaan. Hän oli epäluuloinen jälkiruuaksi tarjotun pannacotankin suhteen. Lopuksi lupasi opetella valmistamaan sitä itse!

Join tuunattua mansikkamehua, jossa oli vaikutteita glögistä. Merilohi oli hyvää. Söin niitä herkkusieniäkin ja ihania vesimeloninpalasia. Jännintä oli mansikat valkosipulilla, ne ikäänkuin täydensivät toisiaan.

Matka jatkui Kaskisiin, tänä kesänä minulla jo toinen kerta. Miehenikin huomasi saman hiljaisuuden. Istuimme jäätelöllä vierasvenesatamassa. Kävelimme lenkin puutaloja ihaillen. Kävimme saaren ainoassa ruokakaupassa. Ajelimme vähän autolla. Joka kolkkaan saarta emme menneet. Kotimatkalla vielä pysähdyimme rantaan. Oli haikeata lähteä pois. Minä kaipaan merta ja tuulta kasvoillani. Myös sitä rauhaa.

Tämäkin oli aivan ihana päivä. Ja kiitän miehestäni, koska hänen kanssaan on suurimmaksi osaksi helppo reissata. Ei tarvitse riidellä turhista asioista, vaan saa keskittyä nauttimaan näkemästään ja kokemastaan.