sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Itseäni etsimässä

Jostain luin tai kuulin, että pitäisi miettiä sitä millainen olin lapsena. Millaiset unelmat minulla oli jne? Menen nyt tähän aiheeseen tällä kertaa.

Synnyin iltatähdeksi kahden veljen jälkeen vanhoille vanhemmilleni, jotka olisivat voineet olla vaikka isovanhempiani. Siksi oli olemassa sukupolvien välinen ammottava kuilu. Isäni mielestä olin tyttönä B-luokan kansalainen, enemmän sain moitteita kuin kehuja, tai isäni tykkäsi ärsyttää ja huudattaa minua tahallaan. Moni asia oli kotonani hirveän mustavalkoista tai syntiä. Siksipä myös kapinoin monia asioita vastaan. Esim. meikata en saanut. Aikuisena ryhdyin myymään meikkejä ja jossain vaiheessa haaveilin jopa kosmetologin urasta.

Samaten vanhempani olivat tiukan evankelis-luterilaisia. Kapinoin sitäkin vastaan, mutta ajattelin samalla, etten ikinä eroa kirkosta. Lopulta tein senkin, tulin uskoon ja liityin helluntaiseurakuntaan.

Minulla oli tarkasti kokoomukselainen verenperintö ja sitä puoluetta olen eniten äänestänytkin. Kunnes koin ne arvot liian koviksi itselleni ja liityin  Kristillisdemokraatteihin. Siinä ryhdyin jopa aktiivisesti toimimaan, vaikken koskaan ollut ajatellut poliitikon uraa. Mutta kuuntelen itseäni. Jos joku päivä tulee tunne, että haluan kokousrumbasta pois, niin se on vain päätös. En ole korvaamaton.

Jossain vaiheessa leikkasin tukkani lyhyeksi ja näytin enemmän pojalta. Kaupassakin luultiin pojaksi. Jälkeenpäin ajattelen, että sisälläni oli jonkinasteinen sekasorto, kun isäni ei hyväksynyt minua tyttönä. Veljien kanssa oli helpompi olla jätkä jätkäporukassa ja vieläkin viihdyn monesti miesten kanssa paremmin kuin naisten.

Rakastin aina eläimiä ja koska iltatähtenä olin monesti yksin, niin touhusin paljon kissojen, lehmien ja vasikoiden parissa. Saatoin 15-vuotiaana lypsää ja hoitaa isoa karjaa suht yksin. Se eläinrakkaus on jatkunut. Luulin, että minusta tulisi isona maatalon emäntä, joka menisi aamuin-illoin navettaan. Sitä ei onneksi tullut, vaikka maalaistalon pojan löysinkin. Olen kuitenkin huono heräämään aamuisin ja olen allerginen kuivalle heinälle ja viljan pölylle nykyisin.

Leikeissäni en ollut kovin naisellinen. Nuket eivät niin kiinnostaneet. Tykkäsin piirtää, värittää ja lukea. Minulla oli myös mielikuvitusystäviä, joiden kanssa aika kului. Suurin intohimo oli kuitenkin urheilu. Vannoin, että suunnistan niin kauan kuin jalka nousee. Siitä olen hieman lipsunut, eli en ole rasteilla joka vuosi käynyt. Kuitenkin liikunta on pysynyt elämässä, lajit ovat saattaneet vaihtuilla.

Käsitöihin tutustuin jo alle kouluikäisenä, jolloin osasin virkata, neuloa ja vähän ommella. Nuorempana neuloin kymmeniä villapaitoja. Välillä harrastuksesta tuli ammatti, eli kudoin työkseni mattoja monta vuotta. Välillä taas en tehnyt yhtään mitään. Kesällä 2013 palasin käsityö-innostuksen pariin.

Olin lapsena toisaalta aika ujo. Vielä lukiossa esitelmänpito oli maailmanloppu. Siksipä jäi moni elämys kokemattakin. Toisaalta päästelin suustani välillä mitä sattui ja olin oman tieni kulkija. Siksipä jouduin joskus kiusatuksikin. Tykkäsin kyllä ihan kavereistakin, mutta omaan rauhaan tottuneena kaipasin myös sitä omaa rauhaa.

Kaverisuhteissa en ollut mikään esimerkki. Olin toisaalta aika julmakin. Jos jokin meni pieleen, saatoin katkaista suhteen nopeastikin ilman että toinen koskaan sai tietää syytä. Vaikka kyseessä olisi ollut entinen sydänystävä. En ole ylpeä siitä. Samoja piirteitä olen löytänyt itsestäni myöhemminkin. Olen jättänyt kaikki miehet, joista olen eronnut. Tosin se ei ole niin yksiselitteistä. Ne miehet ovat muutenkin olleet minulle vääränlaisia. Veikkaan, että isäsuhteeni on vaikuttanut miesvalintoihini. En ole rakastanut itseäni tarpeeksi. Olen myös monesti siivonnut facebookista rajulla kädellä kavereita pois. Toisaalta kaipaan ihmisiä, mutten jaksa heitä liikaa. Enkä jaksa ainakaan perusnegatiivisia ihmisiä.

En lapsena oikein tiennyt mikä minusta tulisi isona, emäntähaaveita lukuunottamatta. Olen ajautunut niihin kouluihin ja ammatteihin, joissa nyt olen. Päädyin hyvin naisellisiin koulutuksiin, eli hoitajaksi ja sihteeriksi. Hoitajan ammatti ei siis ollut mikään kutsumusammatti. Kaupallista koulutusta olen hyödyntänyt omassa toiminimessä ja verkkokaupassa. Minä en alunperin koskaan halunnut yrittäjäksi ja sellainen minusta tuli, monen sattumuksen ja kontaktin kautta. Olen miljoona asiaa opetellut ja selvittänyt itse.

Minulle ei kotona opetettu riittävästi rahan merkitystä. Vanhempani olivat nuukia, mutteivat halunneet puhua aiheesta raha. Sitten kun aloin saada omaa rahaa, en osannut käyttää sitä. Nuukuudesta pomppasin toiseen maailmaan, eli tuhlaavaisuuteen. Olen tuhlannut joutavanpäiväisyyksiin ihan liikaa tässä elämässä. Olen ostanut vaatteita, kosmetiikkaa, autoja, lankoja, kasetteja, levyjä, elokuvia, huonekaluja jne, jne... Vähemmälläkin olisi pärjännyt. Ostamalla kun ei saa kuin hetkellisen mielihyvän. Nyt vuodenvaihteessa tapahtui jotain. Päätin myydä vähitellen kaiken turhan pois, päätin alasajaa yritykseni ja päätin ruveta säästämään osakkeisiin ja rahastoihin. Olen muutokseen oikein tyytyväinen. Miksen keksinyt tätä aiemmin?!?

Ala-asteella tykkäsin käydä koulua ja tykkäsin jopa matikasta. Yläasteella tuli äksät ja yyt ja into lopahti siihen. Kävin kumminkin kouluni ok. Lukiossa ei kiinnostanut. Urheilin ja lintsasin paljon. En ymmärtänyt arvosanojen tärkeyttä. Olen aina ollut lapsellinen ikäisekseni. Myöhemmin, kun kävin kaksi eri ammattia, olin jo kasvanut henkisesti ja olin luokkani priimuksia. Kunnianhimo oli siis kasvanut. Kauppiksen jälkeen ajattelin, etten opiskele enää ikinä. Kunnes pari vuotta sitten aloitin yrittäjän ammattitutkintoa. Sitten äitini kuoli, enkä jaksanut opiskella. Järjestyksenvalvoja-kurssin sentään kävin. En osannut kuvitella, että minusta tulisi järkkäriä. Tänä talvena minua alkoi risoa ainainen alisuorittamiseni. Kolmekymmentä vuotta abitalveni jälkeen ilmoittauduin avoimeen yliopistoon opiskelemaan. Nyt sitten otetaan tosissaan akasta mittaa!

Olen aina ollut hyvä innostumaan ja aloittamaan uutta. Olen inhonnut kritisoijia ja innostuksentappajia. En jaksa liian tylsää arkeakaan. Minulla pitää aina olla projekteja, joiden kanssa värkkään. Välillä joku asia on maailman tärkein, toisinaan en muista koko asiaa. Minussa asuu sisäinen seikkailija, joka haluaisi tehdä yhtä jos toistakin, mutta käytännön arki on toinen. On pakko käydä töissä ja maksaa laskuja. Ei ole ollut varaa matkustella. Monesti haluaisin tästä tylsyydestä eroon ja elää ilman pakkopullaa. Olen perinjuurin fiilis-ihminen, enkä enää yritä tehdä asioita jollen ole sillä päällä.

2 kommenttia:

  1. I am glad to be one of the visitants on this outstanding
    internet site (:, thank you for putting up.

    VastaaPoista
  2. I am glad to be a visitant of this complete website, thank you for this rare information!

    VastaaPoista