perjantai 17. elokuuta 2018

Flotte Socke Pisa

Kaapista osui käteen hieman tylsännäköinen kerä, mutta sukissa lanka näyttää mielestäni paremmalta. Kerässä oli yksi solmu, joten se sekoitti raitajärjestystä vielä entisestäänkin. Sukkien koko on 42.

Vaasassa

Tällä viikolla olin kokousmatkalla Vaasassa ja kävin ihailemassa Raippaluodon sillan upeita maisemia.

tiistai 14. elokuuta 2018

Langanostolakkoonko?

Joopa joo, posti toi taas tänään ihanuuksia ja noikin oli suurimmaksi osaksi tarjouksia. Mutta alkaa kyllä käydä mielessä että langanostolakko olisi taas paikallaan! Viime talvena olin 8 kk ostamatta.

Alemmassa kuvassa on se mitä mieltä koirani on langoistani, jälleen kerran...

Opal Bicolor

Sukkien koko on 36. Opal-langat on aina nättejä ja kivoja neuloa. Raidat menee miten menee, mut siitä viis!

maanantai 13. elokuuta 2018

Vauvan lapaset

Näissä on värit eripäin kuin edellisissä lapasissa. Näitä on neulottu mm. uimarannalla.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Vauvan lapaset

Kummitytyöni synnytti poikavauvan tällä viikolla. Koska lapsi on jo toinen, niin kysyin että onko tarvetta neuleille. Lapasista on kuulemma eniten pulaa, joten päätin tehdä kahdet. Tässä on ensimmäiset. Ohje löytyi netistä ja se on nopea ja mukava tehdä. Lanka on Schachenmayr Wool 125. Lanka oli myöskin aivan ihanan pehmoista neulottavaa. Tuumasin, että haluan tehdä lisää näitä!

tiistai 7. elokuuta 2018

Regia Pairfect Kids Color

Ostin langan lauantaina Kauhajoelta. Piti päästä heti kokeilemaan. Päätin yrittää isoimpia sukkia, mitä kerästä luvattiin, eli koko 36. Minun mittaamiseni mukaan lanka ei vaan ihan riittänyt, vaan piti neuloa keltaiset merkkilangatkin kärkiin. Muutenkaan sukista ei tullut ihan täysin identtiset kantalapun kohdalla. Muutoin lanka oli hyvää ja miellyttävää neuloa. Seuraavan kerran varmaankin kokeilen tehdä kyseisestä langasta astetta pienemmät sukat.

maanantai 6. elokuuta 2018

Lang Jawohl Magic Degrade

Tämä lankakerä huusi minulle komerosta tällä kertaa! Teinkin näitä koon 41 sukkia monta päivää kolmosen puikoilla. Joka päivä en jaksanut tehdä ollenkaan. Työ matkusti mukana niin kesäteatterissa kuin muuallakin. Teatterissa viereinen pappa kyseli, että mitä minä oikein teen?!? Neuloin tosin vain odotusajat.

Mutta tässäpä nämä nyt on. Raidat meni niinkuin tahtoi.

Seuraava projekti on jo aloitettu. Tuntuu mielenkiintoiselta...

Ajelua meren äärelle

Meille mennyt viikonloppu oli kesän viimeinen yhteinen viikonloppu. Miehelläni alkaa puintikiireet ja itselläni muut kiireet. Niinpä halusimme kruunata kesämme vielä yhdellä pikkureissulla.

Aamulla tuli aika äkkilähtö ja reittisuunnitelmat muuttui, koska mieheni oli unohtanut  insuliinineulat Lapualle. Joimme aamukahvit Alavudella ja söimme puurot Lapualla.

Matka jatkui Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan kautta Kauhajoelle. Kävin hipelöimässä Tapion Lankakaupassa. Ei minulla niin asiaa olisi ollut ja koitin ostaa tarjouslankoja, mut mukava kesämuisto siitäkin tuli.

Matka jatkui Närpiöön, jossa poikkesimme keskustassa ja sitten kasvihuoneravintolassa, Lind's Kök. Paikka ja systeemi oli meille kummallekin uusi. Seisovasta pöydästä sai syödä 19,50 e. Paikka oli melkoisen täynnä. Kehoitin miestäni rohkeasti maistelemaan. Hän oli epäluuloinen jälkiruuaksi tarjotun pannacotankin suhteen. Lopuksi lupasi opetella valmistamaan sitä itse!

Join tuunattua mansikkamehua, jossa oli vaikutteita glögistä. Merilohi oli hyvää. Söin niitä herkkusieniäkin ja ihania vesimeloninpalasia. Jännintä oli mansikat valkosipulilla, ne ikäänkuin täydensivät toisiaan.

Matka jatkui Kaskisiin, tänä kesänä minulla jo toinen kerta. Miehenikin huomasi saman hiljaisuuden. Istuimme jäätelöllä vierasvenesatamassa. Kävelimme lenkin puutaloja ihaillen. Kävimme saaren ainoassa ruokakaupassa. Ajelimme vähän autolla. Joka kolkkaan saarta emme menneet. Kotimatkalla vielä pysähdyimme rantaan. Oli haikeata lähteä pois. Minä kaipaan merta ja tuulta kasvoillani. Myös sitä rauhaa.

Tämäkin oli aivan ihana päivä. Ja kiitän miehestäni, koska hänen kanssaan on suurimmaksi osaksi helppo reissata. Ei tarvitse riidellä turhista asioista, vaan saa keskittyä nauttimaan näkemästään ja kokemastaan.

Lappajärven kesäteatterissa

Perjantaina minulla oli hääpäivä ja mieheni halusi yllättää minut. Suunta oli Lappajärven kesäteatteriin, jossa olimme neljä vuotta sitten kolmansilla treffeillämme. Matkalla näkyi sateenkaari ja sateli ajoittain. Kun palasin ekoilta treffeiltämme, näin myös sateenkaaren ja ajattelin, että tästä tuleekin jotain. Nyt tuli siis kotoisa ja turvallinen olo.

Meidän piti olla yli tuntia ennemmin paikalla lunastaaksemme ennakkoliput. Paikkamme olivat ylhäällä keskellä. Sadekin väistyi ja ilta oli mitä kaunein. Ehdimme juoda rauhassa nisukahvitkin.

Näytelmänä oli Rakkauden autokorjaamo. Mukana mm. Heikki Silvennoinen, Viivi Pumpanen ja Ville Pusa. Täytyy sanoa, että kyllä hyvä näyttelijä on hyvä näyttelijä. Viivin taidoista en edes tiennyt, osasi laulaakin. Näytelmä oli meille napakymppi, sekä miehelleni että minulle oli siinä sopivaa. Nauraa sai tosi paljon, pärskyin omia aikojanikin, ja se on mielestäni juuri kesäteatterin tarkoituskin.

Monia tuttujakin näkyi. Näin erään sukulaiseni noin yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Hän ei tuntenut minua enää.

Kotimatkalla kävimme sillä grillillä kuin silloin joskus. Aikoinaan suutelimme siellä toisen kerran. Eväät söimme kuvankauniissa Lappajärven maisemissa. Autossa kuuntelimme Retroa. Oli kerrassaan ihana ilta.